Fudun elämä

Fudun elämä

lauantai 20. joulukuuta 2014

Liian hyvä ollakseen totta...

Nyt minulla menee tosi hyvin. Vai meneekö?

Unelma uudussa, ihana mies ja kaksi suloinen kani, sekä ihana koti. Mitäs muuta minä tarvitsen?

Viime aikoina on mennyt tosi hyvin. Että alkoi miettimään onko tämä oikeasti totta vai onko tämä vain unta ja kohta herään todellisuuteen.

Kerrankin minulle menee elämässä hyvin, ei ole aihetta murehtia mistään.

Mutta sen teen kuitenkin.   

Joskus mietin että tästä muuttuu vielä yksi pala... kaikki ei ole kohdallaan, mutta mikä?! Lapsi, omakotitalo tai kultaisen noutaja?!
Lapseen en ole vielä valmis, koska haluan ensin olla 100% varma työpaikasta ja että haluaisin tehdä sen jutun vielä pitkään. Tai haluanko mennä kouluun parin vuoden päästä.
Omakotitalon... en jaksaisi tehdä lumi hommat tai edes hoitaa sitä taloa.
Koiran! Huhhu! Joka neljäs tunti ulos... semmoiseen en todellakaan ole valmis.

Mikäs sitten minulta puuttuu?!

Jännitystä minulla olin tarpeksi elämässä.
En ole ehkä tottunut siihen että minullakin voi joskus hyvin. Liiakin hyvin.
Ehkä minun täytyy vaan nauttia tästä hetkestä murehtimasta huomisesta ja elää vain päivä kerrallaan. Vai onko se niin vaikea?!

Nyt se on ainakin tavoitteena.
Mennään päivä kerrallaan ja nautitaan tästä hetkestä. Tulla jos on tullakseen...


maanantai 14. heinäkuuta 2014

Silloin joskus

Makaan tässä sängyssä ja odottelen että uni tulisi. Mutta ajatukset ovat muualla. Ajattelen niitä aikoja kun asuin kotona vanhempien luona. Ja erityisesti isääni.

Tapasin isäkäni ensimmäisen kerran Helsinki-Vantaan lentokentällä 15.12.1999. Muistin kun kaksi vanhempi veljet juoksi sen syliin, mä jäin toisen veljen kanssa katsomaan ja ihmettelemään että miksi pojat halaa vierestä miestä, silloin äiti totesi että hän on meidän isä.
Kättelin vaan häntä ja esittelin itseni hänelle...
Sitten alkoi ikuinen matka Kuopioon.

Viikon päästä muistin kyseneen milloin palataan kotiin ja saain vastauksia että tämä on nyt meidän uusi koti.
Siitä alkoi elämisen vieraan miehen kanssa... aloitettava kaiken alusta.
Koulut alkoi, uudet ihmiset jotka eivät ymmärtänyt mua tai minä heitä.
Muitan että toisena koulupäivinä saain joltain purkan, en uskaltanut syödä sitä koska luulin sitä lääkkeeksi, Gambiassa olen tottunut pyöreisiin purukumiin. Pidin sitä ainakin viikon laukussa, kunnes äiti huomasi sen.

Ensimmäisen sanan minkä oppisin suomeksi oli maito. Koska Gambiassa meillä oli omat lehmät joten juotiin paljon maitoo ja täällä pitii kaupasta hakea sen, ja iskä ei jaksanut hakea sitä, joten opetettiin se sana ja käytiin itse hakemassa. Siihen aikaan myös huomasin että täällä on vitun erilainen maito kun Gmbiassa. Koska kaikki me kolme maiton juojaa, oltiin ripulissa pari päivää (ainakin maha toimii).

Kesällä muutettiin sitten kolmiosta neliöön. Onhan se vähän parempi asunto kuuden hengen perheelle.
Uudella seudulla pääsin tutustumaan uusin ihmisiin paremmin kun silloin osasin jo pari vaivasta sanaa suomeksi ja ele kielellä loput hoitoo.

Pari vuoden päästä alkoi tulla sitten ongelmat isän kanssa. Meistä ei tullut parhaat kaverit tai edes kaverit.
Kummallakin o semmoinen persoona että periksi ei anneta. Ja valitettavasti isällä oli myös semmoinen että periksi en anna vaikka olen väärässä.
Koska hän on perheen pää, hänen sana on laki ja hän sanoo aina viimeisen lauseen.

Aloin kasvamaan ja saamaan enemmän kavereita joten olen myös kova liikkumaan. Se oli jotain mitä hän ei voinut sietää. Ymmärsin seb että olin silloin pieni hänen pitää tietää missä olen ja kenen kanssa.
Mutta kun kaverit kasvoi kanssa, se ei hänelle käskenyt. Jos joku niistä alkoi kiinnostumaan pojist, otti lävistykset tai on muuten vähän erilainen kuin moraali, niin en saa olla semmoiseen kanssa olla.
Alkoi tulemaan lisää rajoituksia, hän vie minut minne menen ja hakee minut siellä. Joskus saattaa olla pihalla tuntia ennen kuin pitää saapua, näkee että olin varmasti siellä.

Siinä sivussa kerkesin menettääluottamuksen jos vielä mietit että meillä olisi semmosta. Ja sitten vuoden sisällä myös äitiin, koska kertoo isälle mitä olen hänelle kertonut, vaikka ei ole jäänyt perheessä kenellekään epäselväksi meidän välit.

Yläaste oli yhtä helevettiä. Hän yritti lihottaa mua, koska hänen mielestään silloin pojat ei kiinnostuis minuun. Ja onnistui siihen.

Amiskalla aloitin työt, joka on kolme vuorotyötä. Hän ei pysy aikatauluissani kiinni. Ja varsinkin kun ilmoitin että menen yö vuoroon... se oli vasta draamaa! Vei töihin ja oli kuudelta työpaikan ovella,vaikka pääsen vasta 7.lta. silti se ei uskonut että olin töissä. Päivällä kävi sitten työpaikalla kyselemässä että olinko yöllä töissä. 

Siitä mun huvit vasta alkoi. Koska silloin tajusin että se mies ei halua tulla nolatuksi. Niin vaihdoin pari työpäivää kaverin kanssa ja ja meni lankaan siihen, koska listassa lukee että mulla on vapaa, mutta menen silti töihin. Ja silloin kun on vapaa lähen kaus pois kotoa.

2010-2012
Mä en ollut oikein puhe väleissä perheeni kamssa... menin kotiin ja olen vaan omissa oloissaan. En tehnyt mitään ja alkoi pyöriä kaikkee paskaa mielessäni.
Silloin alkoi myös juominen.
Tupakan olen jo tässä vaiheessa polttanut pari vuotta.

Syksyllä nuorin velikin muutti pois.
Päätin hankkia kissan, että olisi joku jolle voin välillä huutaa kun koskee tavaroihin. Kysyin tietenkin luvan, mutta en saanut vastausta joten teen oman ratkaisun ja lähin Kaavilta hakemaan suloisen Pennun. Se matka oli huikea. Koska se seura oli huippu.
Menin siinä iltana kissan kanssa yö-vuoroon ja aamulla kun palasin kotiin ketju oli ovella.

4.9.2012
Pistivät valitsemaan joka kissa jää oven taakse tai en pääse sisään joten päätin että lähetän kummatkin.
Silloin ne taas räjähti taas kerran. Pitihän sitä poliisit ja ambulanssi kutsua hakemaan tyttö taas kerran kun joku ei osaa hillitä vihansa.

Matkalla Kyssiin silloin päätin että tämä on viimeinen kerta kun joku lyö ja pääsi siitä kuin koira veräjästä.
Lähin sitten rakas kissani kanssa kaverille yöksi ja aamulla lähettiin kiriisikeskukseen ja siellä alkoi sitten uusi lehti elämässäni.

Ryyppäsin ne ajat minkä kerkesin ja muutin sitten kuukauden päästä omaan asuntoon ja sielläkin ryyppäsin.
Mutta en koskaan juo yksin kotona. Korjaan Kissani (midin) kanssa kahdestaan.
Kesäällä 2013 päätin että tämä on tässä. Otin itseni niskasta kiini ja luovuin siitä elämästä ja myös silloin huomasin ketkä on tullut jäädäkseen.

Syksy2013

Tapasin miehen joka sanoi muuttavan poriin viikon päästä. En edes silloin tiedä missä pori on, mutta lupasin mennä moikkaamaan edes kerran. Sen viikon oltin tiiviisti yhdessä joten lähtöni poriin ei tuntunut miltään. Ja sitten tajusin olevan rakastunut.
Pyysi muuttamaan sinne kun valmistun. Mietin asiaa viikon että mulla ei ole mitään menettävä ja aina voi palata.
Ja arvaa mitä en enää halua koskaan palata ilman häntä.

Nyt voin huutaa,että olen aidos onnellinen. Saan olla oma itseni ja sekoilla rauhassa ja huutaa kun on sitä fiilis ja mikä parasta pääse sitten juttelemaan siitä että miksi huusin ja tai miksi olin hetken omissa oloissa, ilman että syyllistetään johonkin.
Huominen on vähentynyt vaikka se ollut koskaan lähtenyt käsistään.
Ja oppisin taas luottamaan itseeni uudesta.

Menetin:
Ihmisen joka teki kolme eri työtä vain siksi että saan laittaa semmoiseen kengät kengät jalkaan kun haluan koulussa. Ja joka oli paikalla syntymästä lähtien ja oli joka kolomassa mukana missä olenkaan, mutta menitin hänet kusipää miehelle.
Ja myös veljet jotka opetti pyöräilemään kivisellä tiellä ja antoi vaan mennään alamäkeä pitkin ja sanoivat että ollaan alhaalla vastasst.  Ja  myös opetti syömään riisi ja kanaa!

Siitä olen ikuisesti kiitollinen ja en tule koskaan unohtamaan niitä aikoja.

Mutta syksyllä Tampereelle avomiehen kanssa rakentamaan uutta elämää ja tekemään sitä sitä mistä tykkään: hoitotyötä! Ja ollan semmoiseen ihmisen vieressä jota aidosti rakastaa!

Jos elämä potkii, potki joskus takaisin, saat kyllä viimein sitä mistä olet aina haaveillut vaikka joutuu jättämään muutamia ihmisiä takseen. Ei niille koskaan löydy korvajaa, mutta silti pystyy tavalla tai toisella jatkamaan matkaa ilman heitä... ehkä joskus meidänkin polut taas kohtaa hyvissä merkeissä.

Ps. Only god can judge me

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Yksinäistä

Juhannuksena olin töissä, joten se tuli ja meni. Eilen maanantai lähen saattamaan miehen Helsinkiin, kun hänellä alkaa kahden kuukauden keikka siellä.

Jotense tarkoittaa sitä että olen yksin täällä Porissa.
Elämäni porissa pyörii nyt vaan työn ympärillä.
Kotiin kun tulen, on niin hiljaista että ei kehtää laittaa edes tv päälle.

No ehkä tähän joskus tottuu.... toivottavasti en koskaan.

Tajusin vasta kuitenkin paljon toista voi kaivata vasta sitten kun hän o  lähtenyt.
Olin ok sen asian kanssa kun kysyin että voiko lähteä. Olin että okei, että olen ennenkin asunut yksin, kyllä mä pärjään.
Mutta vasta ensimmäisen päivän jälkeen, että pakko myöntää että en pärjää. 
Mutta onneksi pääsee edes silloin tällöin näkemään.

Otan tämän opetuksena elämässän. Se tavallaan vahvistaa suhdetta, kun ei olla kokoajan yhdessä ja kun nähdään on paljon kerrottavaa.. esim kuin paljon olen nukkunut. Ja osataan sitten arvostaa yhteistä aikaa enemmän. 

Ja huomataan siinä että kun toinen halua oikeasti jotain niin paljon, niin toinen on valmis vähän kärsimään ja jättämään oman mukavuus alueen, toisen onnellisuuden takia. 

Ja arvostan sitä vitusti, että toinen osaa ja tietää mitä halua, ja arvostaa toisen mielipidettä. 

Se on hei Rakkautta! 

maanantai 6. tammikuuta 2014

Elämä Porissa...

On kyllä paljon tapahtunut syksyn aikana. Tapasin ihanan miehen Kuopiossa, ja sitten kertoi muuttavan Poriin viikon päästä, ainakin kahdeksi vuodeksi.
Mutta hei, ei annettu sen estää ;)
Menin poriin hänen perään 6.9 viiko hänen lähdön jälkeen. Ja siellä sitten meillä meni aika hyvin.
Ja siitä se sitten lähti, kävin usein siellä ja haluan lähteä sieltä pois.

Valmistuin lähihoitajaksi ja muuta ei ollut sen jälkeen mielessä kuin Olli.Ja se tarkoittaa sitä että muutto Poriin.

Menetin kyllä paljon muuton takia, mutta ei se mua paljon vaivaa, koska uskon ja luotan siihen että Porissa pääsen aloittamaan kaiken alusta ilman painetta. uusia elämä.

Tämän miehen vieressä mulla on turvallinen olo. Ja en olisi uskonnut että pystyisin luottamaan kenenkään näin nopeasti... Mutta tälle on helppo puhua, kun se myös kuuntelee ja välittää. 
Olen menettää uskoon miehiin monia vuosia sitten, mutta tämä sain sen takasin, mutta se on häneen ja muuta en tarvitsekaan. 
Ja tämä joulu oli yksi parhaimista joulusta! Ja saain lahjan joka roikkuu mun laukassa <3 

Ja Kuopiosta jään kaipamaan erityisesti tämän naisen ja Laukkaset! Ja ehkä vähän Niko. 
Mutta tuntuu hyvältä tiedää, että olette siellä ottamaan vastaan koska vaan <3


 Elämäni porissa on lähtenyt ihan hyvin käytiin, nyt odottelen että saan töitä ja pääse jonkinlaiseen rytmiin ja tekemään sitä mistä tykkää!

Katellaan ja Palataan!