Makaan tässä sängyssä ja odottelen että uni tulisi. Mutta ajatukset ovat muualla. Ajattelen niitä aikoja kun asuin kotona vanhempien luona. Ja erityisesti isääni.
Tapasin isäkäni ensimmäisen kerran Helsinki-Vantaan lentokentällä 15.12.1999. Muistin kun kaksi vanhempi veljet juoksi sen syliin, mä jäin toisen veljen kanssa katsomaan ja ihmettelemään että miksi pojat halaa vierestä miestä, silloin äiti totesi että hän on meidän isä.
Kättelin vaan häntä ja esittelin itseni hänelle...
Sitten alkoi ikuinen matka Kuopioon.
Viikon päästä muistin kyseneen milloin palataan kotiin ja saain vastauksia että tämä on nyt meidän uusi koti.
Siitä alkoi elämisen vieraan miehen kanssa... aloitettava kaiken alusta.
Koulut alkoi, uudet ihmiset jotka eivät ymmärtänyt mua tai minä heitä.
Muitan että toisena koulupäivinä saain joltain purkan, en uskaltanut syödä sitä koska luulin sitä lääkkeeksi, Gambiassa olen tottunut pyöreisiin purukumiin. Pidin sitä ainakin viikon laukussa, kunnes äiti huomasi sen.
Ensimmäisen sanan minkä oppisin suomeksi oli maito. Koska Gambiassa meillä oli omat lehmät joten juotiin paljon maitoo ja täällä pitii kaupasta hakea sen, ja iskä ei jaksanut hakea sitä, joten opetettiin se sana ja käytiin itse hakemassa. Siihen aikaan myös huomasin että täällä on vitun erilainen maito kun Gmbiassa. Koska kaikki me kolme maiton juojaa, oltiin ripulissa pari päivää (ainakin maha toimii).
Kesällä muutettiin sitten kolmiosta neliöön. Onhan se vähän parempi asunto kuuden hengen perheelle.
Uudella seudulla pääsin tutustumaan uusin ihmisiin paremmin kun silloin osasin jo pari vaivasta sanaa suomeksi ja ele kielellä loput hoitoo.
Pari vuoden päästä alkoi tulla sitten ongelmat isän kanssa. Meistä ei tullut parhaat kaverit tai edes kaverit.
Kummallakin o semmoinen persoona että periksi ei anneta. Ja valitettavasti isällä oli myös semmoinen että periksi en anna vaikka olen väärässä.
Koska hän on perheen pää, hänen sana on laki ja hän sanoo aina viimeisen lauseen.
Aloin kasvamaan ja saamaan enemmän kavereita joten olen myös kova liikkumaan. Se oli jotain mitä hän ei voinut sietää. Ymmärsin seb että olin silloin pieni hänen pitää tietää missä olen ja kenen kanssa.
Mutta kun kaverit kasvoi kanssa, se ei hänelle käskenyt. Jos joku niistä alkoi kiinnostumaan pojist, otti lävistykset tai on muuten vähän erilainen kuin moraali, niin en saa olla semmoiseen kanssa olla.
Alkoi tulemaan lisää rajoituksia, hän vie minut minne menen ja hakee minut siellä. Joskus saattaa olla pihalla tuntia ennen kuin pitää saapua, näkee että olin varmasti siellä.
Siinä sivussa kerkesin menettääluottamuksen jos vielä mietit että meillä olisi semmosta. Ja sitten vuoden sisällä myös äitiin, koska kertoo isälle mitä olen hänelle kertonut, vaikka ei ole jäänyt perheessä kenellekään epäselväksi meidän välit.
Yläaste oli yhtä helevettiä. Hän yritti lihottaa mua, koska hänen mielestään silloin pojat ei kiinnostuis minuun. Ja onnistui siihen.
Amiskalla aloitin työt, joka on kolme vuorotyötä. Hän ei pysy aikatauluissani kiinni. Ja varsinkin kun ilmoitin että menen yö vuoroon... se oli vasta draamaa! Vei töihin ja oli kuudelta työpaikan ovella,vaikka pääsen vasta 7.lta. silti se ei uskonut että olin töissä. Päivällä kävi sitten työpaikalla kyselemässä että olinko yöllä töissä.
Siitä mun huvit vasta alkoi. Koska silloin tajusin että se mies ei halua tulla nolatuksi. Niin vaihdoin pari työpäivää kaverin kanssa ja ja meni lankaan siihen, koska listassa lukee että mulla on vapaa, mutta menen silti töihin. Ja silloin kun on vapaa lähen kaus pois kotoa.
2010-2012
Mä en ollut oikein puhe väleissä perheeni kamssa... menin kotiin ja olen vaan omissa oloissaan. En tehnyt mitään ja alkoi pyöriä kaikkee paskaa mielessäni.
Silloin alkoi myös juominen.
Tupakan olen jo tässä vaiheessa polttanut pari vuotta.
Syksyllä nuorin velikin muutti pois.
Päätin hankkia kissan, että olisi joku jolle voin välillä huutaa kun koskee tavaroihin. Kysyin tietenkin luvan, mutta en saanut vastausta joten teen oman ratkaisun ja lähin Kaavilta hakemaan suloisen Pennun. Se matka oli huikea. Koska se seura oli huippu.
Menin siinä iltana kissan kanssa yö-vuoroon ja aamulla kun palasin kotiin ketju oli ovella.
4.9.2012
Pistivät valitsemaan joka kissa jää oven taakse tai en pääse sisään joten päätin että lähetän kummatkin.
Silloin ne taas räjähti taas kerran. Pitihän sitä poliisit ja ambulanssi kutsua hakemaan tyttö taas kerran kun joku ei osaa hillitä vihansa.
Matkalla Kyssiin silloin päätin että tämä on viimeinen kerta kun joku lyö ja pääsi siitä kuin koira veräjästä.
Lähin sitten rakas kissani kanssa kaverille yöksi ja aamulla lähettiin kiriisikeskukseen ja siellä alkoi sitten uusi lehti elämässäni.
Ryyppäsin ne ajat minkä kerkesin ja muutin sitten kuukauden päästä omaan asuntoon ja sielläkin ryyppäsin.
Mutta en koskaan juo yksin kotona. Korjaan Kissani (midin) kanssa kahdestaan.
Kesäällä 2013 päätin että tämä on tässä. Otin itseni niskasta kiini ja luovuin siitä elämästä ja myös silloin huomasin ketkä on tullut jäädäkseen.
Syksy2013
Tapasin miehen joka sanoi muuttavan poriin viikon päästä. En edes silloin tiedä missä pori on, mutta lupasin mennä moikkaamaan edes kerran. Sen viikon oltin tiiviisti yhdessä joten lähtöni poriin ei tuntunut miltään. Ja sitten tajusin olevan rakastunut.
Pyysi muuttamaan sinne kun valmistun. Mietin asiaa viikon että mulla ei ole mitään menettävä ja aina voi palata.
Ja arvaa mitä en enää halua koskaan palata ilman häntä.
Nyt voin huutaa,että olen aidos onnellinen. Saan olla oma itseni ja sekoilla rauhassa ja huutaa kun on sitä fiilis ja mikä parasta pääse sitten juttelemaan siitä että miksi huusin ja tai miksi olin hetken omissa oloissa, ilman että syyllistetään johonkin.
Huominen on vähentynyt vaikka se ollut koskaan lähtenyt käsistään.
Ja oppisin taas luottamaan itseeni uudesta.
Menetin:
Ihmisen joka teki kolme eri työtä vain siksi että saan laittaa semmoiseen kengät kengät jalkaan kun haluan koulussa. Ja joka oli paikalla syntymästä lähtien ja oli joka kolomassa mukana missä olenkaan, mutta menitin hänet kusipää miehelle.
Ja myös veljet jotka opetti pyöräilemään kivisellä tiellä ja antoi vaan mennään alamäkeä pitkin ja sanoivat että ollaan alhaalla vastasst. Ja myös opetti syömään riisi ja kanaa!
Siitä olen ikuisesti kiitollinen ja en tule koskaan unohtamaan niitä aikoja.
Mutta syksyllä Tampereelle avomiehen kanssa rakentamaan uutta elämää ja tekemään sitä sitä mistä tykkään: hoitotyötä! Ja ollan semmoiseen ihmisen vieressä jota aidosti rakastaa!
Jos elämä potkii, potki joskus takaisin, saat kyllä viimein sitä mistä olet aina haaveillut vaikka joutuu jättämään muutamia ihmisiä takseen. Ei niille koskaan löydy korvajaa, mutta silti pystyy tavalla tai toisella jatkamaan matkaa ilman heitä... ehkä joskus meidänkin polut taas kohtaa hyvissä merkeissä.
Ps. Only god can judge me
